Arvottomasta hakatusta maasta kansallismaisemaksi Päijänteen yli lounais-koillis- suunnassa olevalla Pulkkilan- harjulla on moninainen ja erikoinen historia, joka alkaa jo keskiajalla. Pulkkilanharjun Syttänneeltä on löydetty esihistoriallinen asuin- paikka. Syttänne-sanalle on kaksi hyvin erilaista selitystä: ruotsin kielestä suomennettuna se merkitsee ampujaa, saamen kielellä raudansulatuspaikkaa. Käksalmen (nykymuodossa Käkisalmi) yli rakennettiin ensimmäinen silta vuonna 1677. Sysmään johtaneen ensimmäisen tien rakensi majuri Tandefelt 1700-luvun alussa. Käkisalmen yli päästiin lautalla ja Pulkkilan salmen soutulautalla. Kun Sysmästä Kalkkisten kautta kulkeva Kopsuontie rakennettiin 1800-luvulla, Pulkkilanharjun tie jäi tois- arvoiseksi, jopa hylätyksi. Pulkkilanharjun tie välitti pitkään pääasiassa pulkkilalais- liikennettä takamaille. Pulkkilan kylän vedentakaisista takametsistä - so. Vähästä-Pulkkilasta - haettiin poltto- puita ja rakennustarpeita. Sen ajan puheenparren mukaan “käytiin velen takan mettätöitä tekemäs”. Hakkuita tehtiin myös Pulkkilanharjulla - ja jälki oli sen näköistä. Käksalmessa on ollut silta jo 1700-luvulla. Siitä kertovat yhä nähtävissä olevat siltakistut. Kartta on paikoillaan vuoden 1775 kartassa. Käkisalmen nykyinen kaarisilta valmistui 1940. Karisalmen ylittävä riippusilta valmistui 1967. Pulkkilansalmi täytettiin 1969. Ruotsi-Suomen kuningas Kustaa III kaavaili Suomeen useita kaupunkeja 1700-luvun loppupuolella, muun muassa Tampereen, Kuopion, Mikkelin sekä Saltvikin kaupungit. Myös Pulkkilanharjulle kaavailtiin vuonna 1775 kaupunkia. Se olisi mahdollisesti ollut vaihtoehto Vääksyn kannakselle suunnitellulle Anianpellon kauppalalle tai kaupungille. Maanmittari Henrik Gestrin piirsi sekä Anianpellon että Kukonharjun ruutuasema- kaavat. Kukonharjun kaupungissa on kolme pitkää ja kolme lyhyttä katua, joiden väliin jää neljän tontin suuruisia kortteleita. Tonttien lukumäärä on 48, ja jokainen niistä tynnyrinalan eli puolen hehtaarin suuruinen. Kaavassa kaupunkiin on sijoitettu myös tori, raatihuone ja kirkko. Kaupungin eteläpuolelle tienvarteen on sijoitettu markkinapaikka, satamia länsirannalle Karisalmen ja Nousionsaaren välille sekä itärannalle Karisalmesta kaupunkialueen kaakkoiskulmaan. Kumpikaan näistä kaupunkisuunnitelmista ei toteutunut. Kukonharjuun suunniteltiin myös keuhkotautiparantola, mutta se ei toteutunut. Talonpojat eivät suostuneet luovuttamaan maata luvatulla hinnalla. Päijänteen höyrylaivaliikenne alkoi 1800-luvulla. Pulkkilan- harjulla sen laivarannoiksi tulivat Käkisalmen ranta ja Kukonharjun laituri nykyisessä Liipolanniemessä. Huvila-asutus sai alkunsa 1910-luvulla, kun helsinkiläinen lakimies Heikki Ritavuori (vuoteen 1905 Rydman, 1880- 1922) vahingossa eksyi harjulle, ihastui siihen ja osti maata loma-asuntoa varten. Ritavuori-niminen huvila valmistui 1911. Ritavuori raivautti 1910-luvulla harjun vanhimmalle asuinpaikalle - Syttäneen torpan paikkeille - viljelytilan. Ritavuoren perikunnalta tilan ostanut puutarhuri Onni Liipola piti alueella täysihoitolaa 1920-luvun lopussa. Huviloiden määrä kasvoi alussa hitaasti. 1920-luvulla muun muassa arkkitehti W.G. Palmqvist (1882-1964) rakennutti itselleen huvilan Käkisalmen rantaan. Paljaaksi hakattu maa Pulkkilanharjun oli 100 vuotta sitten paljaaksi hakattu, arvoton harju keskellä Päijännettä. Sen yli oli työläs kulkea, eikä se ihan ilmaistakaan ollut, kun soutajalle ja hevosen uittajalle piti maksaa avusta. Harjun ensimmäisiksi asukkaiden on arveltu asuneen Syttänneen torpassa, joka oli olemassa jo vuonna 1835. Vanhan kivijalan kiviä ja muita asutuksen merkkejä on taannoin löydetty Tontunniemestä. Ensimmäiset asukkaat eivät eri arvioiden mukaan juuri viljelleet maata, koska harjualue ei ollut siihen sovelias. Sen sijaan he lienevät olleet kalastajia ja metsästäjiä, sillä harjulla on aina ollut runsaasti kalaa ja jonkin verran metsänriistaa tarjolla. Heikki Ritavuori kävi Pulkkilanharjulla ensi kerran 1910. Hän säilyneistä muistiinpanoistaan selviää, että Pulkkilan- harjun tuleminen hänen haltuunsa sai alkunsa sattumasta, virheellisestä junien kulkuvuoroilmoituksesta Helsingin Sanomissa. Ritavuori osti ensimmäisen palstan niin sanotun talvitien luota Pulkkilanharjulta vuonna 1910. Palsta erotettiin ja se sai nimekseen Ritaharju. "Se oli vain 2,2 hehtaarin suuruinen mutta muodostaa sellaisenaan alun omistuksellemme Kukonharjussa, johon sittemmin kaikki olemme kiintyneet ja jonka ympärillä koko perheemme ajatukset pitkin vuotta askartelevat. Tuolla ensimmäisen palstan ostolla on pieni historiansa, joka osoittaa, kuinka pienet ja vähäpätöisiltä näyttävät seikat ihmisen kohtaloita ohjaavat." Ritavuori kirjoitti muistiinpanoihinsa. Mitkä olivat nämä vähäpätöisiltä näyttäneet seikat? Ritavuori oli lähdössä Vihdin käräjille toukokuun 2. päivänä 1910. Hän varmisti aamun Helsingin Sanomista, että juna lähtee edelleen kello 8.15, eikä sitä ole muutettu, kuten toukokuun alussa aikaan usein tehtiin. Miehen tullessa asemalle juna oli jo lähtenyt, ja autoilijoiden pyytämä maksu - 150 markkaa - kyydistä tuntui suurelta, joten piti miettiä muita keinoja. "Ostin Cleveland-polkupyörän, menin junalla Köklaxin (Kauklahti) asemalle ja sieltä polkupyörällä Vihtiin." Näin Ritavuori tuli hankkineeksi polkupyörän. Pari viikkoa myöhemmin Ritavuori selvitti Asikkalasta syntyisin olleen erään rakennusmestarin pesää. Hän oli pyytänyt sukuselvityksen Asikkalan kirkkoherranvirastosta, mutta kun saapunut selvitys oli puutteellinen, Ritavuori päätti itse lähteä tutkimaan asiaa. "Laivalla menin Lahdesta Vääksyyn ja sieltä polkupyörällä pappilaan. Mukanani oli Matkailijayhdistyksen kartasto ja siitä näin, että Päijänteen poikki pitkin pitkulaista kapeata saarta kulki tie. Päätin jo ennen pappilaan menoa aamuilla käydä pyörälläni sitä katsomassa. Ajoin kuitenkin väärin Hillilään päin." Pyöräilijä palasi takaisin ja löysi pappilaan, josta etsi ja löysi kaipaamansa sukutiedot. Kirkkoherra Mandellöfin (kirkkoherrana 1909-16) kanssa tuli puhetta Kukon- harjusta; hän kysyi, oliko Ritavuori koskaan käynyt siellä. "Sillä aikaa, kun kirkkoherra kirjoitti sukuselvitystä, läksin sitten Pulkkilaan, soudatin yli Harjulle ja ajelin polku- pyörälläni noin kilometrin verran, jolloin eteeni avautui ihana, pieni lahti hiekkarantoineen. Siinä pysähdyin ja päätin, että saari on oleva minun. Käännyin takaisin, kysyin kuka paikkaa omistaa ja jouduin lopulta Putulan taloon." Ritavuori kertoi, että hän palasi vielä samana iltana Putulan ja Kaukolan isäntien kanssa takaisin Kukon- harjulle ja että kauppakirja, jolla Ritavuori osti 700 markalla (vuoden 2011 rahassa vähän yli 2500 euroa) palstan, tehtiin vielä samana iltana. "Tämä oli ensimmäinen alku. Jos silloin en olisi joutunut sinne lähtemään ja jollei kauppaa olisi sillä kertaa syntynyt, tuskin olisin toista kertaa Kukonharjulle joutunut. Kuukauden myöhemmin eli 18. päivänä kesäkuuta kävin toisen kerran Harjulla ja silloin maanmittari oli mukana palstaani erottamassa." Ritavuori aloitti syksyllä huvilan rakennuttamisen; urakan sai Kalle Nyman Kalkkisista. Seuraavana vuonna hän osti lisää maata. Syttännen maakaupan mukana tuli vähän maanviljelystäkin, minkä vuoksi piti hankkia talous- rakennuksia, rakennuttaa navetta ja tilanhoitajan asunto. Ritavuori raivautti lisää viljelysmaata jatkuvasti aina vuoteen 1918 saakka. Maanostot jatkuivat aina vuoteen 1920 saakka. Tuolloin Ritavuoren omistuksessa oli koko Harju lukuun ottamatta kahta huonointa aluetta, noin seitsemää hehtaaria Hasalan maata. Siten syntyi vähitellen Kukonharjun tila. Maiden osto velkaannutti Pulkkilanharjun maiden ostaminen ja rakentaminen Kukonharjulle tuli niin kalliiksi, että Heikki Ritavuori velkaantui. Innostus asiaan ajoi häntä etsimään laina- rahaa eri tahoilta. Jälkipolville ei ole jäänyt dokumentoitua tietoa siitä, mitä Heikki Ritavuori aikoi Harjun suhteen. Perimätiedon mukaan hänen vimmansa saada koko Harju haltuunsa johtui hänen visiostaan Punkaharjun kaltaisesta kansallis- omaisuudesta, vaikka sillä nimellä ei alueesta varmastikaan puhuttu. Ritavuoren elämä päättyi traagisesti 14.2.1922 hänen jouduttuaan salamurhan uhriksi. Hänen leskensä Katri joutui kolmen alaikäisen lapsensa kanssa taloudellisiin vaikeuksiin, ja hänen oli käytännössä pakko myydä Harju lahtelaiselle puutarhurille Onni Liipolalle vuonna 1927. Onni Liipola sai kaupassa maan ja rakennukset sekä karjan ja hevoset. Kun hiekkaharjun maa oli laihaa viljelys- maaksi ja kun hänelle siirtyivät myyjän velatkin, Koivikon täyshoitolasta saatava tulo oli tervetullutta. Täysihoitolan perustaminen Kukonharjuun oli Onni Liipolan puolison Ida Liipolan idea. Hän johtikin sitä perustamisesta, vuodesta 1932 alkaen aina kuolemaansa asti syksyllä 1933. Täysihoitola majoitti parikymmentä henkeä lomanviettäjiä. Tunnetuin Kukonharjun lomalaisista oli presidentti Lauri Kristian Relander. Valtio lykkäsi harjun ostamista Onni Liipola neuvotteli Suomen valtion kanssa Harjun myymisestä 1930-luvulla. Yrjö Ruutu lobbasi näitä aikomuksia Helsingissä ja Suomen matkailija- yhdistyksessä. Saaren levein kohta pidettiin erillisenä alueena, jota ei ehkä yritettykään myydä valtiolle - sehän ei ole sora- harjua. Maanviljelyn jatkaminen Kukonharjun tilalla oli välttämätöntä velkojen hoitamiseksi. Kukonharjun täysihoitolan tilalle kaavailtiin Valtion matkailuhotellia. Samalla ajettiin maantieasiaa, jotta vuoden 1940 kesäolympialaisiin mennessä olisi saatu edustavaa järvimaisemaa ulkomaisille turisteille näytettäväksi päivämatkan etäisyydelle Helsingistä. Valtio lykkäsi kuitenkin ostopäätöstään, ja sitten sota siirsi asian vuosien päähän sillä seurauksella, että Onni Liipola joutui myymään joitakin rantatontteja rahapulaansa helpottamaan. Käkisalmi oli ruopattu liikenteelle vuonna 1933, ja pian sen jälkeen Sysmän isännät päättivät tehdä tien Nikkaroisista Supattuun yhdessä vuodessa. Käkisalmen sillan rakentaminen alkoi pääosin käsityönä vuonna 1938, silta valmistui 1940. Lossi saatiin vuonna 1945, Vähäsalmi pengerrettiin 1949, Karisalmen kannas avattiin laivaliikenteelle 1969, ja sen jälkeen Pulkkilan isompi salmi pantiin umpeen. Maa uhkasi mennä asutukseen Kukonharju oli Onni Liipolalla vuoteen 1950 saakka. Sotavuosien jälkeen tilaa uhkasi pakkolunastus, koska sillä ei ollut päätoimista viljelijää eikä miespuolista rinta- perillistä. Liipola itse oli liian vanha. Liipolan nuorimman tyttären Sinikan aviomies Juhani Ruutu luopui lupaavasti alkaneesta sotilasurasta ja ryhtyi kotivävyksi. "Tila oli saaressa ja sähkötön. Sain maa- ja metsä- talouden kohtalaisen hyvään kuntoon, ojia kaivettiin, rakennuksia korjattiin. Uusi päärakennus valmistui 1947", Ruutu selvitti Päijät-Häme-lehdessä 1999. Ruutu oli Pulkkilanharjusta samalla kannalla kuin appensa Onni Liipola: kansallismaisema tulee saada valtiolle. "Metsähallitus tarjoutui ostamaan harjumuodostelmaosan 79 hehtaaria tavallista metsää tavalliseen hintaan. Myydessämme katsoimme tehneemme oikean ratkaisun", Ruutu kertoi 1999. Hänen mukaansa ostaja ja myyjä sopivat jo ensimmäistä kauppaa tehdessään, että metsähallitus hoitaa metsää luonnonhoitometsänä. Asikkalan Luonnonystävien lähetystö kävi silloisen maa- ja metsätalousministerin Taisto Tähkämaan puheilla 1980- luvun alussa. Lähetystö vauhditti luonnonsuojelualueen perustamista Pulkkilanharjulle. Asetus luonnonhoitoalueesta saatiin 1982. Kymmenen vuotta myöhemmin saatiin asetus Päijänteen kansallis- puistosta.

Lue Pulkkilanharjun historiaa...